literature

Aamu kaupassa

Deviation Actions

By
Published:
610 Views

Literature Text

Oli kaunis jukartha-kuinen aamu. Kauppias Arahtanih hyräili tyytyväisenä, sillä taivalla ei näkynyt pilvenhattaraakaan, mikä tiesi yhtä kaunista päivää eli paljon asiakkaita. Lisäksi hänen pikkuveljensä Mikais oli tulossa käymään kotonaan ja saattaisi astua minä hetkenä hyvänsä ovesta sisään. Ajatella, vasta cientra sitten pikku Miku oli ollut pirteä ja reipas mutta ujo lapsukainen, ja nyt hän oli kovaa vauhtia saavuttamassa mainetta ja arvostusta armeijassa. Pian hänestä tulisi kymmenpäälikkö. Tiedä vaikka hänestä tulisi parin cientran jälkeen tribuni! Tai ei sentään, kyllä siihen menisi kauemmin -jos Miku olisi tarpeeksi onnekas edes pääsemään niin arvostettuun asemaan -
Kesken Arahtanihin ajatusten ovi kävi. Arah oli jo toivottamaisillaan veljensä tervetulleeksi, mutta huomasi viime hetkellä tulijan olevankin örkkisoturitar. Nainen seisoi suorana ja nyrpisti mustia kulmiaan.
   "En tervetullut?" vihreä, torahampainen, turkiksiin pukeutunut raakalainen kysyi ääni käheänä -hiliakseksi.
   "E-ei, kyllä te olette tervetullut ostoksille, odotin vain erästä tiettyä henkilöä..." Arah ei ollut ennen tavannut yhtäkään örkkiä, vain joskus nähnyt kaukaa kaupungin porttien lähellä sijaitsevassa kaupunginosassa, jossa sijaitsi myös suurin osa majataloista ja kapakoista. Jos näillä palkkasotureilla oli joskus aikaa ja varaa huvitella, ne painuivat kapakoihin juomaan päänsä täyteen -ei niillä ollut varaa hänen hienoihin juomiinsa. Sen Arah kuitenkin tiesi, ettei asiakasta kannata ikinä pahastuttaa -varsinkaan sivistymätöntä ja maksukyvytöntä. He eivät ikinä pystyisi maksamaan tuhojaan...
   "Ahaa, ymmärrän" nainen nyökkäsi ja tarkasteli juomavalikoimaa. "Mikä viini parasta?"
   "Se, tuota, riippuu tarkoituksesta. Esimerkiksi tämä laadukas -"
   "Ei valkoinen, sen täytyy olla punainen -hyvä punainen" nainen keskeytti ja yski hetken. "Anteeksi, kurkku ei vielä terve"
Juuri silloin ovi kävi ja sisään astui haltianuorukainen, jonka asu paljasti keskiluokan kansalaiseksi; se oli hieno ja hyvinleikattu mutta kuitenkin yksinkertainen ja edullista kangasta. Olallaan ryhdikkäällä nuorukaisella oli suuri kangaslaukku, jota hän kantoi helposti, vaikka se näytti raskaalta.
   "Odotettu veli?" örkkinainen kysyi hymyillen lempeästi ja hieman huvittuneestikin; ilme paljasti kysymyksen olevan retorinen.
   "Ky-kyllä, hän on pikkuveljeni, ja juuri häntä odotin kun tulitte. Mistä tiesitte?"
Nainen nauroi sisäänpäin ja vastasi: "Sinä olit hyvin iloinen, hän näki sinut ja oli iloinen, hän ei sellainen, joka ostaa kallis viini -mutta tärkein: samanlainen naama, samanlainen tukka, samanlainen keho; vain kaksi velii voi olla noin samalaisia -" Kesken kaiken örkkitär sai pahan yskänpuuskan. Kun Arahtanih liikahti vaistomaisesti mennäkseen apuun, soturi teki torjuvan eleen käsillään ja puuskan hellitettyä pyysi anteeksi "Oma syy, ei saa puhua liika." Sitten nainen hätkätti muistettuaan, miksi oli ylipäätään tullut Arahtanihin hienojen juomien putiikkiin ja jatkoi (pääsosin elekielellä) siitä, mihin he olivat jääneet ennen Mikaisin tuloa. Lopulta maksettuaan kolme viinipulloa ja pakattuaan ne laukkuunsa nainen poistui yhtä rauhallisesti ja ylvään ryhdikkääkti kuin oli kauppaan astunutkin.
Lähestulkoon samalla hetkellä kun ovi sulkeutui Mikais (joka oli tulostaan asti vain katsellut tilannetta vaiti kunnes asiakas oli tehnyt valintansa, jolloin hän oli livahtanut kaupan taakse, josta pääsi sekä varastoon että Arahtanihin asuntoon) harppoi kohti ovea. Vaikka pikkuveljellä oli yllään maanruskea viitta, joka peitti hänen vaatteensa, Arah tiesi kyllä, mitä se kätki allensa. Notkeat, hyvinistuvat, pehmeät sotilassaappaat ja sidotut hiukset paljastivat viittan kätkevän jousiampujien ja sissien suosiman kevyen sotilasasun sekä hänen aseensa, maega-miekan ja -jousen.
   "Miku, minne olet menossa?! Vastahan sinä tulit!"
   "Älä sano minua Mikuksi! En ole mikään lapsi enää! Ja onko sinun pakko huutaa niin, että koko kaupunki kuulee?!"
   "Kuka täällä oikein huutaa?" Arah vastasi matalalla, hiljaisella äänellä, jota hän käytti hillitessään kiukkuaan "ja millä oikeudella lähdet asiakkaani perään? Hän ei ole tehnyt mitään väärää, olisin oikeastaan mielissäni, jos hänestä tulisi vakioasiakas -pehahders av ousraks! Hän käyttäytyi paremmin kuin suurin osa vakioasiakkaistani!"
   "Juuri sen takia minun täytyykin mennä perään ja varmistaa, että tuo örkki todella on se, mikä väittää olevansa. Älä huoli, tarkkailen vain kauempaa ja jos epäilyni osoittautuvat oikeiksi, palaan ilmoittamaan vartiostolle."
Ennen kuin Arahtanih ehti vastata sanallakaan Mikais juoksi ovesta ulos ja lähti örkkittären perään kohti Länsiporttia.

Jotain todella oli pielessä. Mikais oli nähdyt armeijassa örkkejä enemmän kuin riittävästi, koostuihan suurin osa "miekanruuasta" ja osa "pelinappuloista" juuri örkeistä. Eikä yhdelläkään ollut tarpeeksi käytöstapoja -tai oikeastaan järkeä- edes tervehtiä kunnolla, saatika pyytää anteeksi. Yksikään noista tylsämielistä otuksista ei myöskään oppinut pukeutumaan kunnolla, ja suosituin ase oli nuija -sitä kun ei tarvinnut huoltaa. Tuolla sivistyneellä älyköllä, joka puhui aivan liian hyvin, taas oli aika siistit vaatteet ja halpa mutta hyvinhoidettu kirves. Eikä se edes haissut pahalta. Mikais ei varmaan ikinä pystyisi unohtamaan sitä hirveää lemua, joka syntyy kun kymmenet tai sadat siisteydestä vähät välittävät örkit kokoontuvat yhteen. Eräs hänen toverinsa antoi ylen, kun he tekivät ensimmäisen tarkastuksensa, eikä se ollut muillakaan kovin kaukana. Jotenkin myös örkin selitys, että viini olisi maksu lääkkeen raaka-aineista, kuullosti epäilyttävältä.
Vaikka örkkinaisen kävelyvauhti paljasti tämän olevan hermostunut, se ei kuitenkaan todistanut mitään; harvat tunsivat olonsa mukaviksi vieraan rodun kaupungeissa -eikä varsinkaan ensimmäisellä kerralla. Nainen vaikutti myös sen verran nuorelta, että tämä saattoi olla hänen ensimmäinen suurempi matkansa, tai ainakin yksi ensimmäisistä. Mikais muisti kyllä hyvin, millaisilla kauhukertomuksilla häntä varoitettiin matkan vaaroista hänen lähtiessään ensimmäistä kertaa pois kotikaupungista -isän ja Arahin kanssa läheiseen satamakaupunkiin ostamaan uusia liköörejä...
Nyt ei kuitenkaan ollut oikea aika muistella menneitä. He olivat poistuneet kaupungin rajojen ulkopuolelle ja örkki oli silminnähden hermostunut. Se päälyili joka suuntaan ja kuunteli tarkkaan varmistuakseen, ettei sitä seurattu. Tätä jatkui niin pitkään, että Mikais ehti jo säikähtää, että hänet oli sittenkin huomattu. Örkki kuitenkin hymähti itsekseen hyväksyvästi ja jatkoi matkaa -kohti Ehreastold-metsää! Mitä ihmettä örkki tekisi siellä?! Mikais oli kahden vaiheilla, pitäisikö hänen jo palata ilmoittamaan vai seurata outoa muukalaista. Lopulta uteliaisuus voitti (örkki saattaisi kadota sillä välin). Eikä pelkkä Ehreastoldiin poikkeminen kerro vielä muuta kuin että menijä on joko hullu, tyhmä tai ei tunne metsää. Tässä tapauksessa ensimmäinen, sillä örkki ei ollut lainkaan hermostunut ja suunnisti aika tottuneen määrätietoisesti kohti tiettyä päämäärää. Välillä otus kaivoi laukustaan erikoisesti koristellun kompassin ja tarkisti sillä suuntansa. Lopulta, noin tunnin kävelyn jälkeen örkki oli perillä, metsän suurimman verilehmuksen luona.
Lähes saman tien metsästä kuului suuren eläimen kova huuto -todella suuren eläimen huuto. Mikais ei ollut ikinä eläissään kuullut mitään vastaavaa. Huuto oli niin kauhistuttava, että Mikaisin sydän jätti lyönnin väliin. Sen sijaan örkki vain laski laukkunsa maahan ja lähti ääntä kohti. Otus todella oli hullu, sillä askeleet olivat kuin ystävää vastaan rientävällä tytöllä. Hetken päästä Mikaisin sydän jätti taas lyönnin väliin, kun äänen aiheuttanut olento syöksyi esiin metsästä. Se oli iso, noin kymmenmetrinen, punasuomuinen lohikäärme! Enempää nuorukainen ei ehtinytkään ajatella, sillä nähdessään örkin matelija päästi niin hirvittävän ja raivokkaan karjaisun, että sekä Mikais että nainen kaatuivat korviaan pidellen. Kun korvien sointi lopulta lakkasi, hän kuuli, kuinka lohikäärme tivasi örkiltä kauppakielellä "Missä on hän?" uudestaan ja uudestaan. Mikais ei kuullut istuvan örkin vastausta, mutta näki sen huulten liikkuvan. Yhtäkkiä örkki alkoi kimmeltää, sitten muuttua läpinäkyväksi, kunnes pitkä, roteva ja lihaksikas naissoturi, jolla oli musta puolipitkä tukka, katosi ja tilalle ilmestyi vaalea, pitkätukkainen ihmisvelhotar.
Ihminen! Ihminen täällä! Ihminen, ainoa rotu, joka on onnistunut valloittamaan aurinkohaltioiden maat ja alistamaan heidät valtansa alle. Vaikka siitä oli lähes 30 sukupolvea, 8000 vuotta, kun moroalaisiksi itseään kutsuneet raakalaiset yhdistivät muut ihmiskansat ja hyökkäsivät Tuhalt'gadestiin, tuhalt'gades ja heidän jälkeläisensä gheldae eivät koskaan unohtaneet sitä nöyryytystä ja kahden sukupolven ajan kestänyttä hirmuhallintoa. Ihminen, kaikista raakalaisroduista julmin ja viekkain ja petollisin. Mörkö, jolla peloteltiin lapsia. Pettureista pahin (jos tuhkahaltioita ei laskettu mukaan). Jos ihmiset olivat onnistuneet alistamaan lohikäärmeet valtansa alle, haltiat olisivat pulassa. Välttääkseen uuden Vapaudettoman ajan Mikaisin olisi heti palattava takaisin ilmoittamaan. Ja niin hän päättikin tehdä -hoidettuaan ensin velhovakoojan ja tämän petomaisen ratsun, sillä olisi liian vaarallista päästää niitä pakoon.
Velhon keskittyessä tervehtimään ja paijaamaan jättimatelijaa Mikais hiipi äänettömästi puita ja pensaita hyväksikäyttäen paremmalle ampumapaikalle, pysytellen visusti tuulen alapuolella, ettei suuri lisko huomaisi häntä. Juuri kun velho oli astelemassa laukkuaan kohti lohikäärmeen seuratessa tätä, Mikais löysi hyvän ampumapaikan ja jännitti joustaan. Valitettavasti nuorukainen teki kolme pahaa virhettä; hän aliarvioi lohikäärmeen aistit kuten myös sen refleksit ja nopeuden -se loikkasi notkeasti kuin kissa jo ennen kuin Mikais ehti laukaista nuoltaan ja tönäisi velhon kumoon torjuen räjähtävän nuolen suomuhaarniskallaan. Tämän jälkeen eläin käänsi päänsä nuolen tulosuuntaan ja syöksi suustaan suuren lieskan. Tämä oli nuoren soturin pahin aliarviointi. Koko tapahtuma kesti niin vähän aikaa, ettei Mikais ehtinyt väistää raivostuneen pedon tuliryöppyä pitkästä välimatkasta huolimatta. Hän ehti vain nostaa kädet vaistomaisesti eteen kasvojensa suojaksi, ennen kuin liekit nielaisivat hänet. Seuraavaksi sähkönsinisenä hohtava nuorukainen huusi kivusta ja tuskasta, joka lopulta armeliaasti vei häneltä tajun, eikä haltia koskaan nähnyt valkeita, hohtavia sirpaleita, jotka sinkoutuivat hänestä joka puolelle, eikä kuullut velhon kauhun- tai lohikäärmeen kivunhuutoja liekkien ympäröidessä hänet...

Kun Mikais palaisi tajuihinsa, hän huomasi makaavansa hämärässä huoneessa jollakin lämpimällä ja karvaisella peiteltynä. Ensimmäinen tokkurainen ajatus, joka haltian päähän pälkähti, oli ihmetys. "Minkä olennon varjo voi olla tuon muotuinen ja liikkua noin, kuin savu taivaalla tai öljyläikkä vedessä?..." Pään selvittyä tokkurasta Mikais huomasi, että epätasainen seinä ei ollut huoneen vaan luolan seinä! Ja että varjon tanssi johtui valonlähteestä, nuotion loimusta! Eikä karvainen peite, joka todennäköisesti oli jonkin hirven tai peuran talja, ollut ainoa nahka, vaan että myös hänen makuualustansa koostui nahoista, todennäköisesti kanin tai vastaavan. Jostain myös leijaili outo haju, joka oli raikas kuin metsä sateen jälkeen, mutta pistävän kirpeä. Muistettuaan, mitä hänelle oli viimeksi tapahtunut, Mikais säikähti niin pahasti, että nousi äkkiä istualleen. Se oli paha virhe, sillä kivun aalto kulki hänen lävitseen kuin salama puuhun iskettyään. Vähältä piti, ettei hän mennyt tajuttomaksi, jälleen.
Silloin Mikais kuuli vasemmalta puoleltaan matalaa murinaa, ja kääntäessään hitaasti päätään hän näki noin metrin mittaisen, hieman hevosen kalloa muistuttavan sirohkon pään, jonka irvistävässä suussa oli kymmenittäin vetsenteräviä, norsunluunvalkoisia hampaita. Sen suuret, kultaiset viirusilmät tuijottivat niin murhaavasti, että jos katse voisi tappaa, Mikaisista ei olisi jäännyt jäljelle kuin hieman tuhkaa...
Pelosta puolikuoleena haltia tapaili kivusta huolimatta miekkaansa tai mitä tahansa aseeksi kelpaavaa, kunnes kuuli lohikäärmeen takaa äänen, joka lausui jonkinlaisen käskyn kielellä, jota Mikais ei tuntenut. Se sai lohikäärmeen vaikenemaan, mutta katse pysyi yhtä murhaavana.
"Turhaa", tuo sama, kirkas, hieman heleä ääni lausui lievällä, pehmeällä korostuksella, "pelätä tai tapella. Luuletko oikeasti, että voit voittaa meidät tai että olisit hengissä, jos haluamme tappaa sinut?" Puhuessaan velhotar nousi niin, että Mikais näki tämän pitkät, kullankeltaiset hiukset, ja tuli häntä kohti. Tällöin lohikäärme lopultakin lakkasi tuijottamasta ja käänsi päänsä velhoon päin. Matelija päästi suustaan matalan, anovan, hieman kissan naukaisua muistuttavan äänen, jonka viesti oli selvä: "Älä mene sen lähelle, ole kiltti, se ei ole turvallista." Kääntyessään lohikäärme ei enää varjostanut velhoa, jolloin Mikais saattoi nähdä tämän kasvot kunnolla. Velhotar oli todella nuori! Ällistynyt Mikais epäili, olisiko tyttö edes täysi-ikäinen. Kun tämä oli vielä arviolta vain vähän päälle puolitoista metriä pitkä, Mikais ei ollut varma, oliko hän nuori aikuinen vaiko kenties vielä lapsi -ainakin kuvissa ja patsaissa ihmiset olivat olleet selvästi haltioita pitempiä, vähintään 180 senttisiä. Mutta toisaalta, ne esittivät ihmismiehiä; parrakkaita, aikuisia sotureita.
Rauhoiteltuaan lohikäärmettä äidillisellä äänensävyllä tuolla vieraalla kielellä tyttö sai pedon väistämään, vaikkakin vastentahtoisesti. Pedon Mikaisiin luoma katse kertoi syvästä epäluottamuksesta ja vihasta sekä sisälsi selkeän uhkauksen; "Jos vahingoitat häntä, et pääse täältä elävänä." Vaikka peto oli loukkaantunut, Mikais ei epäillyt, etteikö se pystyisi surmaamaan häntä helposti, vaikka haltia olisi ollut täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Uhkaava tuijotus sai haltian tuntemaan olonsa lievästi sanottuna epämukavaksi, minkä vuoksi hän siirsi katseensa velhoon. Se ei helpottanut oloa.
Nuori nainen oli pukeutunut todella säädyttömästi! Hänellä oli yllään vain luonnonvalkoisesta, pellavankaltaisesta kangaasta tehdyt housut, joiden lahkeet olivat niin lyhyet, että palvastivat jopa reidet! Ja lyhyt, samasta kankaasta tehty hihaton paita, joka paljasti olkapäät ja vatsan. Puhumattakaan turhankin avarasta kaula-aukosta, joka sekä paljasti solisluut että peitti alempana aivan liian vähän...
Vasemmassa kädessään neidolla oli tuon oudon, leijailevan hajun lähde; puukulho, jossa oli vihreää yrttilääkesalvaa, jota hän oli jo levittänyt lohikäärmeen selkään sekä vasempaan kylkeen ja kangasriekaleilla sidottuun eturaajaan. Oikeassa kädessä oli vielä hieman salvaa, vaikka suurin osa vihreästä mönjästä oli pyyhitty housuihin (joiden lahkeet, kuten myös paidan hihat, helma ja kaulus, oli revitty).
Tytön lähestyessä tulipunainen, kiusaantunut ja hämmentynyt Mikais yritti ryömiä poispäin, mutta seinä ja kipu estivät. Kun tyttö laskeutui polvilleen hänen eteensä, laski kulhon maahan ja ojensi kätensä Mikaisia kohti, haltia oli joutua silmittömän pakokauhun valtaan. Huomatessaan tämän tytön vihreät silmät laajenivat hämmästyksestä, mutta hetken päästä hän vain jatkoi määrätietoisesti. Kun Mikais torjui hänen kätensä, tyttö kysyi "Miksi pelkäät? Vain vaihdan siteen, jolloin haava paranee." Vaihdan siteen? Oliko hän nähnyt...
Ajatus jäi kesken, kun Mikais katsoi alas, liikkuessa syntyvän kivun lähteeseen, kylkeen. Järkyttyneenä Mikais huomasi, että sulattaessaan hänen taikaesineensä lohikäärmeen tuli oli luonnut loitsun, joka oli aiheuttanut suuria muutoksia haltian ilkialastomassa kehossa. Paitsi että loitsu oli muuttanut kaiken hänen kehoassaan pienemmäksi ja sirommaksi, se oli myös ottanut häneltä tärkeitä elimiä pois ja laittanut uusia tilalle...
Hän, Mikais Da'Arais, Da'Araisin kauppiassuvun toinen poika, lupaava soturi sekä suvun ylpeys ja toivo paremmasta asemasta...
oli muuttunut naiseksi.
Tässä on tulevan romaanini eka luku/epilogi tai mikä nyt sitten sopii parhaiten.
Jos on kysyttää, kysykää pois vaan :D
Linkki sanakirjaan: [link]
P.S. Jos joku osaa hyvin englantia, voisitko kääntää tämän ja kertoa siitä minulle, jotta voisin laittaa linkin?

I'm sorry but my English isn't so good that I dare to translate this. Sorry ^~^;
© 2008 - 2022 KisuSuomi
Comments9
Join the community to add your comment. Already a deviant? Log In
KazEtsura's avatar
Heh :D
Hyvä tarina, mutta minua jäi häiritsemään pienet epäselvyydet. Mistä lohikäärme sai haavansa? Mikaisin nuolestako? Missään ei sanottu, että nuoli olisi osunut.

Myös muutama kirjoitusvirhettä häiritsee. Kuulostaa kirjoitetaan yhdellä ällällä.

Mutta yleiskatsauksena hieno tarinanalku :)